Gestalt-terapia on perinteikäs integratiivinen psykoterapiasuuntaus. Suomessakin on koulutettu Gestaltpsykoterapeutteja jo 1980-luvulta lähtien. Gestalt-terapian vaikuttavuus on todettu lukuisissa tutkimuksissaja kansainvälinen yhteistyö on vilkasta.
Gestalt-terapian näkökulma on holistinen – siten psyykkisten ilmiöiden rinnalla tärkeäksi nousevat myös kokemuksellinen ja kehollinen työskentely. Terapeuttisessa työskentelyssä korostuu tässä-ja-nyt-toimintatapa. Ongelmallisten asioiden työstämisen ohella hyödynnetään työskentelyssä ihmisen omia voimavaroja jotta hän kykenee prosessin edetessä ottamaan itse vastuun omasta eheytymisestään ja elävöitymisestään.
Gestalt-psykoterapia on kontekstuaalista; ihminen syntyy suhteista sekä on jatkuvassa vuorovaikutuksessa suhteissaan toisiin ihmisiin ja laajempaan ympäristöön. Tästä johtuen Gestalt-terapiassa on asiakkaan ja terapeutin välinen suhde erityisellä tavalla huomioitu sekä käsitteissä että taustateorioiden tuomana käytäntönä. Fenomenologinen ja dialoginen työskentelyote antavat terapeutille vankan ja konkreettisen perustan terapeuttiseen kohtaamiseen.
Keskeisistä käsitteistä tarkemmin
Eksistentiaalinen dialogi
Gestalt-terapian vuorovaikutus nojaa eksistentiaaliseen dialogiin. Ensimmäinen tähän kuuluvista periaatteista on inkluusio, jossa terapeutti samaistuu asiakkaan kokemukseen tuomitsematta, analysoimatta ja tulkitsematta tätä ja säilyttäen kuitenkin samaan aikaan tietoisuuden itsestään erillisenä asiakkaasta (Arnold, 1998, 152; Yontef, 2005, 95). Inkluusion kokemuksen seurauksena asiakkaalla on mahdollista kokea olonsa turvalliseksi ja siten tutkia terapeutin kanssa kokemuksiaan ilman työskentelyä estävää pelkoa kokemustensa jakamisen seurauksista. Inkluusion seurauksena asiakas saa myös vahvistusta ja validointia kokonaisvaltaiselle olemassaololleen, mikä on merkittävä osa Gestalt-terapian eksistentiaalista dialogia.
Samaistumalla asiakkaan kokemukseen ja jakamalla tästä heränneitä kokemuksia asiakkaan kanssa terapeutilla on mahdollista auttaa asiakasta tarkentamaan tietoisuuttaan itsestään ja ympäristöstään (Arnold, 1998, 26), esim. tilanteissa, joissa asiakas vaikuttaa ohittavan tunnereaktioitaan.
Dialogin toinen periaate on läsnäolo. Jokaisella on oma tapansa olla läsnä. Läsnäoloa luo kiinnostus tähän tilanteeseen ja hetkeen, uskallus antautua kontaktiin, juuri nyt tapahtuvan aistiminen, itsensä ja toisen auttaminen tulemaan tervetulleeksi tarinoiden, teorioiden ja yleistysten eli ajatusten seuraamisesta ja muodostamisesta läsnäolevan havainnointiin. Se kytkeytyy aitouteen ja aitoon asiakkaasta välittämiseen. Myös terapeutin kyky näyttää omaa persoonaansa sekä terapeutin hoitotilanteessa ilmaiseman kokemuksen (esim. myötätuntoinen pahoillaan oleminen asiakkaan kokemista vaikeuksista) ja sisäisen kokemuksen yhtenäisyyttä. Läsnäolon keskiöön kuuluvat myös harkitusti terapeutin ilmaisemat havainnot, maut, tunteet, omat kokemukset, ajatukset jne. Näiden konkreettisten kokemusten esiin nostamisen mielekkyys on siinä, että tällöin ”terapeutti antaa asiakkaalleen fenomenologisen näkökulman, niin että tämä alkaa luottaa välittömiin kokemuksiinsa ja laajentaa täten tietoisuuttaan.” (Arnold, 1998, 26).
Kolmas periaate on luottamus dialogiin. Todellisen dialogin toteutumiseksi molempien osapuolten on kohdattava toisensa aitoina itseinään ja antautumalla vuorovaikutukseen ilman pyrkimystä kontrolloida kanssakäymisen lopputulosta (vrt. manipulointi).
Yllä mainittujen ominaisuuksien täyttämän dialogin seurauksena asiakas kokee, että hänestä välitetään ja hän kokee itsensä myös ymmärretyksi. Siten hän kykenee dialogisessa kontaktissa ottamaan enemmän riskejä ja uskaltaa tunnistaa sekä tuoda esiin todellisen itsensä, tunteensa, toiveensa ja menneet kokemuksensa kokonaisuudessaan. Dialogisen kontaktin mahdollistavien avautumisten kautta asiakas saa kokemuksen, että häntä kunnioitetaan, hänet hyväksytään ja hänestä pidetään sellaisena kuin hän on.
Dialogi on luova tapa olla suhteessa toisiinsa. Siinä rakentuu aina jotakin uutta, se on lämmittävää ja elävää.
Fenomenologia
tutkii havaintoja ja niistä syntyviä kokemuksia ja merkityksiä. Fenomenologia on systemaattinen tutkimus- ja ajattelutapa, joka hyväksyy aitona tietona ainoastaan sen, mikä tulee välittömästi esille havainnoitsijan kokemuksessa. Se käsittelee tietävän suhdetta siihen, mitä hän tietää ja havainnoitsijan suhdetta siihen, ”mikä on annettu”. Fenomenologian mukaan ei ole vain yhtä totuutta, vaan jokaisella on oma todellisuutensa eikä yksi todellisuus ole sen todellisempi kuin toinenkaan. Terapiakontekstissa fenomenologisuus ilmenee läsnäolevien tapahtumien ja kokemusten tarkentamisena ja kohdentamisena.
Tiedostamisjatkumolla pyritään seuraamaan asiakkaan välitöntä kokemusta, jotta hän pääsisi kosketukseen oman kokemuksensa kanssa. Samalla hän oppii erottamaan havainnot ja kokemukset selityksistä ja tulkinnoista. Fenomenologian näkökulmasta terapiassa on myös hyvin olennaista, että terapeutti hyväksyy ja kunnioittaa erilaisia ja monimuotoisia todellisuuksia. Tällöin syntyvät hyvät edellytykset aidolle dialogille. Tiedostaminen lisääntyy ja mahdollistaa kasvun, kun terapeutti kykenee kunnioittamaan monimuotoista todellisuutta.
Organismi-ympäristö-kenttä
Kenttä on vaikutus- tai toiminta- ulottuvuus. Se on tietyn asian vaikutusalue tai tila, vaikutusvoiman kattama alue. Gestalt-terapia tarkastelee organismia ja sen vuorovaikutussuhteita tässä kentässä. Tällöin ihminen (organismi) nähdään aktiivisena toimijana tilanteissa (kentässä), joissa hänen tapaansa kokea ja toimia vaikuttaa samanaikaisesti valtava määrä erilaisia tekijöitä.
Gestalt-terapiassa organismilla tarkoitetaan ihmistä kaikkine puolineen, tunne-keho-elämismaailma -kokonaisuutena. Elämismaailma tässä tarkoittaa subjektiivista käsitystä maailmasta, jossa kukin meistä elää. Organismi on järjestäytynyt systeemi, jonka osat ovat toisistaan riippuvia ja ne kykenevät ylläpitämään olemassaolonsa yhtenäisenä systeeminä. Organismin olemassaolo on aina suhteissa olemista, organismia ei ole olemassa ilman ympäristöä. Organismi/ympäristö – kenttä merkitsee molemminpuolista vuorovaikutusta.
Kokemuksemme ja toimintamme eri tilanteissa on siten monen tekijän summa. Tästä seuraa myös se, että joka hetki sisältää valinnan mahdollisuuden ja tiedostamiseen liittyvän vastuun. Jos henkilö ei tiedosta jotain läheisesti itseään koskevaa, hän ei myöskään koe olevansa itse vastuussa. Gestalt-terapiassa pyritään lisäämään asiakkaan tiedostamista sekä elämän kokonaisuudesta että sen osien toiminnasta ja yhteensopivuudesta.
Gestalt-psykologia
Gestalt-psykologia tutkii organismi/ympäristö –kenttää. Lewinin mukaan psykologiassa vaikuttavat kaikki seikat, mm. menneisyys, perimä ja yhteiskunta. Nämä kaikki tekijät ovat läsnä nykykentässä. Se, millaisia merkityksiä asiat saavat, riippuu kuvio/tausta -suhteesta. Kuvio/tausta -suhde tarkoittaa taustatekijöistä esille nousevaa, latautunutta tapahtumaa tai ilmiötä. Kuvio on siis tapahtuma, joka tulee tiedostamisen keskiöön. Tausta taas on kenttä, josta tämä tapahtuma erottuu tiedostettavaksi havainnoksi. Kenttä on monenlaisten vaikuttavien tekijöiden olosuhde. Tämä esillä oleva tapahtuma on aina suhteessa muihin taustan tekijöihin ja tapahtumiin, jotka luovat sille merkityksen, mielen – ja näin tapahtuma käy ymmärrettäväksi.
Kuviot, taustat ja näiden suhteet muuttuvat jatkuvasti. Kuviot vaihtuvat, tulevat esiin ja sitten siirtyvät taustaan. Kuvio on sitä, mihin milloinkin fokusoimme. Valintojen perusteella tarpeet, kiinnostukset, halut ja odotukset muodostavat kulloisenkin kuvion, joka taas muuntaa motivaation toiminnaksi. Tarpeet (puolestaan) ovat fysiologisia tai liittyvät turvallisuuteen, yhteenkuuluvuuteen, rakkauteen, kunnioitukseen jne.
Gestalt-psykologiassa keskeneräisten ilmiöiden merkitys ja ihmisen pyrkimys täydentää keskeneräisyys valmiiksi kokonaisuudeksi ovat gestalt-terapian keskeisiä näkökulmia. Tämän lisäksi gestalt psykologiasta ilmiöiden hahmottaminen (merkityksellisinä) kokonaisuuksina on gestalt terapiassa ydinasioita.
Paradoksaalinen muutos
Vuonna 1970 ilmestyneessä artikkelikokoelmassa Gestalt Therapy Now Arnold Beisser lyhyessä tekstissään esitti periaatteet kahdelle teorialle: Paradoksaalisen muutoksen teorialle ja paradoksaalisen sosiaalisen muutoksen teorialle. Hän itse tiivistää teorioiden ydinajatuksen vapaasti käännettynä näin:
´Muutos tapahtuu, kun henkilö tulee siksi, mitä hän on. Ei siten, että hän yrittää tulla joksikin, mitä hän ei ole.”
Arnold Beisser
Beisserin mukaan Gestalt-terapeutti ei ole muuttamassa ketään. Hänen palveluksensa on olla rohkaisemassa henkilöä olemaan siellä ja siinä, mitä hän on. Mennäkseen eteenpäin, on henkilön löydettävä tukeva alusta seuraavalle askeleelle. Tukevan alustan saaminen merkitsee ajankohtaisen tilanteen, olojen, ajatustapojen ja tunteiden kokemista ja elämistä tietoisesti (tai niin tietoisesti, kuin mahdollista ). Tavallista on, että jäädään jonkinlaiseen välitilaan samaistumatta kunnolla kärsimystä aiheuttavaan tilaan tai toivottavaan tilaan.
Terapeuttia koskee sama periaate. Hän ei hae muutosta, vaan pyrkii olemaan oma itsensä. Ei mitään jäykkää, kuten ”olen terapeutti”. Hän pyrkii olemaan oma henkilönsä, elävä, aisteissa oleva olento. Hän hakee kontaktia, missä voi olla minuna ja sinuna.
Asiakkaalle ei tarjota stereotyyppiä auttajasta. Terapeutti pyrkii yhdessä asiakkaan kanssa olemaan vain oma itsensä. Näin avautuvat parhaat mahdollisuudet muutokselle sekä asiakkaassa, että terapeutissa. Muuttuva maailma asettaa erityisen haasteen välttää jäykkiä käsityksiä itsestä.
Sama koskee Beisserin mukaan sosiaalisia systeemejä, joiden on tultava tietoisiksi vieraantuneista osistaan tullakseen joustaviksi. Vastakkainasetteluiden maailmassa on löydettävä yhteydet vieraantuneiden osien välille.
Tietoinen pyrkimys samaistua oman elämänkokonaisuuden lohkoutuneisiin, tunnevoimaisiin tai muuten merkityksellisiin osiin onkin Gestalt-terapian keskeisiä pyrkimyksiä. Tämä voi koskea henkilöä itseään, jolloin esimerkiksi kehollinen itsenä oleminen on jäänyt vieraaksi, älyllisen toiminnan tai mielikuvittelun syrjäyttämäksi. Tällöin henkilö kutsutaan mukaan tiedostelemaan kehoaan. Kehossa elämme tunteemme, jolloin niidenkin eläminen mahdollistuu paremmin. Sosiaalisessa kontekstissa se voi olla pyrkimys näkemään ja kokemaan tilanteita toisen silmin. Suhteessa rakennettuun tai luonnolliseen ympäristöön samaistuminen voi ylevöittää, saada tuntemaan luonnon rauhoittavaa rytmiä. Se voi olla avautuvan maiseman havaintoon samaistumista.
Paradoksi tarpeeksi läheltä katsottuna muuttuukin ymmärrettäväksi ja johdonmukaiseksi tapahtumaksi. Huomioin ja tulen tietoiseksi osasta kokemusmaailmaani. Lähestyn sitä tutkien samalla tunteitani. Oikeastaan vain elämällä niitä. Vältän välttelyä. Keskeytän keskeyttämistä. Otan vielä viimeisenkin askeleen: Olen tuota vieraan oloista osaa kokemusmaailmassani. Menen sen sisään, samaistun siihen ja jään todistamaan kokemustani.