Opiskelijan kokemuksia koulutuksesta

Vuonna 2022 alkanut koulutus on ylittää puolivälin huomenna alkavassa seminaarissa. Ilahduttavasti yksi ryhmän opiskelijoista, Mikko-Juhani Korpela,näki suuren vaivan kirjoittaaksen meille muille luettavaksi kokemuksiaan psykoterapeuttikoulutksesta tähän asti. Lämmin kiitos Mikolle vaivannäöstä! Mikon tekstin löydät alta.

Gestalt-psykoterapiakoulutus- millaista se on?

Olen opiskellut puolitoista vuotta Gestalt psykoterapeutiksi ja koulutus alkaa olemaan puolivälissä. 

Millaista opiskelu on ollut? Tämä on oleellinen kysymys Gestalt-psykoterapian maailmassa!

Kysymys on oleellinen siksi, että sen avulla pyrin hahmottamaan ja kertomaan omasta kokemuksestani – yksilöllisestä, minulle merkityksellisestä ja minun omistamastani. Tähän Gestalt psykoterapeutti yleensä pyrkii – samastumaan ja tutustumaan asiakkaan kokemukseen ja asettumaan samastumisen kautta vuorovaikutukseen ja dialogiin toisen ihmisen kanssa. 

Gestalt-psykoterapian opiskelu on ollut minulle vapauttavaa, aktivoivaa, ja paradoksaalisesti samalla rauhoittavaa. Se on antanut minulle enemmän ymmärrystä ja kokemuksia siitä, että on tärkeää olla minä – myös psykoterapeuttina ja ammatillisissa ihmissuhteissa. 

Omana itsenä olo on ajatuksena tuttu. Minulla on taustalla noin 10 vuotta kokemusta asiakastyön tekemisestä psykologin roolissa. Psykologian opinnot ovat tarjonneet tukevan viitekehyksen ihmisen ”ymmärtämiseen”. 

Gestalt psykoterapiaopinnot ovat kuitenkin auttaneet minua luottamaan omaan kokemukseeni maisteriopintoja syvällisemmin. Gestalt-koulutuksessa kouluttajat ovat olleet kiinnostuneita siitä, millaista minulla on – millainen olen asiakkaiden kanssa, itseni kanssa tai muiden ryhmäläisten kanssa?

Minulla on taipumus älyllistää asioita, kenties jättää jotain sanomatta ja pohtia asioita itsekseni. Tästä kaikesta koulutuksessa ollaan oltu kiinnostuneita ja se vaikuttaa rohkaisevan minua kokemaan enemmän – itseäni, mielikuviani, paniikinomaisiakin häivähdyksiäni. Niin, olen tosi paljon, paljon enemmän kuin psykologian maisterin tutkinto-ohjelmaan voi mahtua, ja sen todistaminen ryhmässä on varsin voimallista. 

Kirjoituksesta saattaa välittyä se, että pidän pohtimisesta ja asioiden kokemuksellisesta tutkimisesta.  Gestalt-psykoterapian taustateoria on varsin monisyinen – se on laaja, filosofinen, osittain myös hieman ristiriitaisen tai vaikeasti lähestyttävän oloinen. Monet opiskelijat vaikuttavat kipuilleen jossain määrin teorian tietynlaisen vierauden kanssa. Itselleni teorian monisyisyys on ollut nautinnollista, mutta se vaatii opiskeltavien kirjojen tutkimista rauhallisesti ja aktiivista omien kysymysten esittämistä kouluttajille. Kaikkeen tähän on koulutuksessa mielestäni meitä opiskelijoita kiitettävällä tavalla rohkaistu. 

Kriittisenä ajatuksena koulutusta kohtaan voisin tuoda tässä vaiheessa esiin kokemukseni työnohjauksen tietynlaisesta strukturoimattomuudesta. Koulutuksessa on paljon asiaa – ryhmäterapiaa, teoriaa ja yhteisiä kokemuksellisia harjoituksia, että olen välillä huomannut työnohjauksellisen puolen jäävän vähemmälle omassa työskentelyssäni. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että olen käsitellyt suhteellisesti enemmän omia henkilökohtaisia työstettäviä kokemuksiani kuin suoranaisia koulutuspsykoterapia-asiakkuuksiin liittyviä teemoja. Kirjoitan tämän ylös tähän ikään kuin muistutuksena ja vastuutuksena omalle itselleni, mutta myös metodologisena havaintona omasta Gestalt-koulutuksestamme, joka mahdollistaa varsin vapaamuotoisen työskentelyn esimerkiksi työnohjauksen suhteen. 

Olen ollut tyytyväinen ja onnellinen koulutukseen pääsemisestä. Se on ravinnut minua, ja pyrin hyödyntämään jäljellä olevia vuosia niin, että se tukisi yhä kokonaisvaltaisemmin omaa kasvuani ihmisenä ja psykoterapeuttina. 

Suosittelen Gestalt-opintoja kaikille kontaktista ja vuorovaikutuksesta kiinnostuneille, sopivasti hulluille psykoterapeutinaluille!

Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.