”Suuri osa maailman toiminnoista, arkisista tai poikkeuksellisista, edellyttää vähimmäismäärän terveyttä ja elinvoimaa. Psykoterapioissa näitä pidetään itsestäänselvyyksinä tai ainakin sellaisina ilmiöinä, joita kohti ihmistä yritetään saada kurkottamaan. Mutta entäpä tilanteet, joissa ihminen onkin kadottanut elinvoimansa, hän on vakavasti sairas tai huomattavan ikääntynyt. Nämä elinvoimansa menettäneet ihmiset havaitaan toisin, heitä kohdellaan toisin tai heitä saatetaan vältellä; he ovat vastoin omaa tahtoaan tai mahdollisuutta vaikuttaa uloskarkotettuja terveiden maailmasta.”
Michael Clemmens on amerikkalainen Gestalt-psykoterapeutti, joka on tehnyt pitkän uran paitsi terapeuttina, myös kouluttajana. Hän on julkaissut useamman kirjan ja vaikuttaa edelleen aktiivisena legendaarisissa Esalen-instituutissa sekä Clevelandin Gestalt-instituutissa. Kesäkuussa 2023 IAAGT:n järjestämän työpajan teemaan Clemmens on kuitenkin päätynyt henkilökohtaisten vaikeiden kokemusten kautta: Clemmens on viettänyt ensimmäisen puolikkaan elämästään hoivaten lapsesta lähtien kroonisesti sairasta vanhempaansa. Lisäksi lähivuosina hän on itse sairastanut syövän.
Kokemuksiaan peilaten Clemmens suomii terveydenhuoltojärjestelmää erityisesti kolmesta vääristymästä. Hänen kokemuksensa liittyvät USA:han mutta ovat helposti tunnistettavissa myös oman terveydenhuoltomme kompastuskiviksi.
Dekonstekstualisaation termillä Clemmens kiinnittää huomiota siihen, että sairaudenhoidossa yhä edelleen hoidetaan sairautta irrallaan hänen elämismaailmastaan (lebenswelt). Kotimaahamme peilan pystyy epäilemättä suomalainen järjestelmä huomioimaan sairaudenhoidossa jonkin verran konkreettista elinympäristöä: huonosti liikkuvalle lähetetään timpuri kotiin korottamaan sängynjalkoja ja rakentamaan luiskaa rollaattoria varten. Sosiaalityöntekijän kanssa voi löytää mahdollisuuksia saada helpostusta sairauden aiheuttamaan taloudelliseen taakkaan.
Nämä toiminnot ovat äärimmäisen tärkeitä sairastavalle mutta eivät auta siihen faktaan, että elämismaailma on ennen kaikkea psykologinen. Siten sairauden kestämisen ja toipumisen vuoksi tarvittaisiin koko järjestelmään aikaa, taitoa ja aitoa kiinnostusta syventyä kysymykseen:”Millaista on olla juuri sinä, tässä ja nyt, tämän sairauden kanssa?”. Tätä sairastavan ihmisen kokonaisvaltaista kokemusmaailmaa ei voi sulkea kohdattavaksi vain psyk-etuliitteillä työtään tekevien ihmisten vastaanotoille.
Jokaisen meistä edessä on heikkeneminen ja kuolema. Kun tämä on yhteistä meille kaikille, kuinka voimme pitää toisina heitä, jotka vain ovat tässä prosessissa ”meitä” edellä?
Michael Clemmens
Toisekseen Clemmens kiinnittää huomiotamme sairauden sosiaalisen konstruktioon. Siis siihen, kuinka omassa kultturissamme (vääristyneesti) määrittelemme terveyden ja sairauden sekä suhtaudumme näihin. Ja tottahan se on, meillä on miltei huomaamaton tapa luokitella ihmisiä myös luokkiin ”terve” ja ”sairas”. Tai mitä sanot lauseesta:”Rasismi on ihmiskunna syöpä.” Kuvaannollisesti totta hänelle, joka sattuu tällaisen arvomaailman omaamaan. Mutta kuinka hän, jolla on syöpä, mahtaa kokea tämän toteamuksen verratessamme hänen tilaansa, hänen ominaisuuttaan epätoivottuun ilmiöön?
Suhtaudumme yhteiskunnan tasolla myös eri tavoin eri sairauksiin. Kuvitellaan, että kohtaat kolme henkilöä, jotka kaikki ovat käyneet äskettäin lähellä kuolemaa mutta selvinneet. Yksi heistä on saanut aivoverenvuodon, toinen alkoholismin aiheuttaman haimatulehduksen ja kolmas on yrittänyt vakavan masennuksen keskellä itsemurhaa. Nämä kolme ihmistä sattavat tulla erilailla kohdelluiksi yhteiskunnassamme etenkin vuorovaikutustilanteissa ja tämä on seurausta kulttuurimme sairauskäsityksistä?
Kolmantena Clemmens nostaa suurennuslasin alle toiseuttamisen, joka niin monen muun elämän osa-alueen ohella koskettaa myös sairastavia ihmisiä. Käytännössä Clemmens viittaa usein tiedostamattomaankin tapaan jakaa ihmisiä ”meihin” ja ”toisiin”. Terveydenhuollossahan meillä on oikein virallinen termi noille toisille, sairaille. Heitä kutsutaan ”potilaiksi” erotukseksi meistä muista, ei-sairaista. Kielteiset seuraukset sairaan toiseuttamisesta liittyvät keskeisimmin kokemuksiin eristäytyneisyydestä (johon sairaus muutoinkin jo altistaa), madaltuvaan itsetuntoon, sairaan identieettin omaksumiseen sekä toisen ihmisen antaman tuen puutteeseen. Jokaisen meistä edessä on ajan myötä ainakin kuolema, sitä ennen useilla myös elinvoiman ja toimintakyvyn merkittävä heikkeneminen. Clemmens kysyykin, että jos tämä on yhteistä meille kaikille, kuinka voimme pitää toisina heitä, jotka vain ovat tässä prosessissa ”meitä” edellä?
Edellä kirjoitetun tiedostamisen ohella Clemmensillä on myös tarjota suoria ohjeita sairautta läpi käyvien henkilöiden kohtaamiseen, maailmassa tai psykoterapiavastaanotolla. Ne voidaan tiivistää seuraaviin kohtiin:
- Ole utelias sairastunutta kohtaan. Ole läsnä, älä avulias (jälkimmäinen monesti toiseuttaa, rikkoo ihmisen omaa toimijuutta ja itsetukea.)
- Jaa sitä, mitä sinussa tapahtuu hänen seurassaan. (tunteet, aistit, pelot, unelmat, koko kokemusmaailmasi). Gestalt-terapeuteille tämä on luonnollisesitkin kutsu dialogisuuteen ja fenomenologiaan.
- Ellet tiedä, älä teeskentele voivasi kuvitella mitä toinen on käymässä läpi. Tietämisen sijaan suostu kohtaamaan yhdessä hänen kanssaan, yksinäisyys, epämukavuus, kipu, pelko…
- Seuraavan Clemmens kirjoittaa suurin kirjaimin, kuin saarnaten: Tue sairastavan kokemusta marginaaliin jäämisestä ja sen ilmaisua, mitä hän käy läpi. Tuo esiin, mitä hänellä on sanottavanaan sellaista, josta sinä opit ja mitä hän omalla olemassaolollaan paljastaa itsestään, meistä, meidän ylimielisyydestämme, oletuksistamme ja sosiaalisesta järjestelmästämme, jossa suljemme ulos, suljemme sairaaloihin ja marginalisoimme heidät, jotka määrittelemme sairaiksi.
- Lopuksi vielä Gestalt-terapian klassikko: pyri samaistumaan sairastavan kokemukseen ja tietämisen sijaan oppimaan kokemuksellisesti edes ripaus siitä, mitä hän saattaa kokea. Alta löydät lyhyen videon/audion, joka sisältää pienen tähän liittyvän kokeilun.