Kirjoittanut Yrjö Säävälä
Ihmistyössä tuntui pitkään luontevalta ja arvojen mukaiselta keskustella toisen kanssa olettaen, että tuo toinen on jotakuinkin samanlainen kuin minä itsekin. Aitona pyrkimyksenä, ja on vieläkin, saada kuvaa hänen kokemusmaailmastaan niin, että voisin samaistua siihen. Siitä sitten syntyisi luottamuksellinen suhde välillemme. Yksinäisyys muuttuisi hyvässä tapauksessa myönteiseksi erillisyydeksi ja yhteydeksi elävään ympäristöön.
”Meillä ihmisillä näyttää olevan hyvin erilaisia tapoja ja kehon maantieteitä kokea elävyyttä.”
Tuo kaikki on vieläkin tärkeää yhdellä merkittävällä lisäyksellä. Jouduin nimittäin heräämään siihen siihen asti minulle näkymättömissä olleeseen tosiasiaan, että me ihmiset koemme samanlaisuuden lisäksi itseämme hyvin erilaisin ja vaihtelevin tavoin. Tarkoitan tässä kokemusta siitä, miten kokee tai tai elää omaa kehoaan.
Gestalt-terapiassa lupa ihmetellä kaikkea eteen tulevaa auttoi avaamaan silmät ! Erilaisissa kohtaamisissa kävi ilmi, että puhuessaan itsestään tiettynä hetkenä, henkilö oli tietoinen vain joillain alueilla kehossaan, toisilla osilla kehoa ei välttämättä ollenkaan. Joku ´majaili´ silmiensä takana, lopun osan kehosta hoitaessa osallisuutta fyysisessä maailmassa. Joku koki olevansa jotakuinkin kehonsa alueella, mutta ulottuvansa ihosta tietyn etäisyyden verran ulospäin. Joku huomasi, että juuri pään kohdalla olikin kaksi päätä molemmilla puolilla ´oikeaa` päätä. Joku koki olevansa kehonsa vieressä. Joku oli aivan ilman kehoa, muistia, kehollista itseään edes luonnosmaisena kokemuksena, mutta kuitenkin ajattelevana ! Jotkut olivat rikkinäisyyttä. Noissa tiloissa oli jotain pysyvyyttä, mutta ne myös ajan mittaan muuttuivat ja luultavasti jonkin verran vaihtelivat.
Varmasti monia yksilöllisiä tapoja olla `joku ja jotain`jäi huomaamatta. Se, kuinka vaihtelevat olosuhteet, tunnelmat, minun vaihtelevat tunnelmani, minun sen hetkinen kehona olemiseni ja kaikki taustatekijät vaikuttivat toisen olemiseen, jäi arvoitukseksi. Varmaa on, että todellisuus oli paljon monivivahteisempi, kuin oletinkaan.
Meillä ihmisillä( ja muillakin tajuisilla olennoilla, luulisin ) näyttää olevan hyvin erilaisia tapoja ja kehon maantieteitä kokea elävyyttä. Hieman ihmettelevä kysymys siis kuuluu: missä on samaistumisemme ja eläytymisemme kotipaikka, ja onko sellainen? Sen olen oppinut, että oman hahmoni laatu on vain omani. Toisen hahmosta minun on mahdollisuus ottaa selvää !
Siitä, mikä on toiselle totta !