Kun kuulet sanan PURK-KA-PAK-KAUS, haluaisitko kuristaa puhujan? Entä puretko peukaloosi, kun kuulet meikkipussin kaivelemisesta aiheutuvaa kolinaa?
Misofonia on kokemus, jossa jokin arkinen ääni herättää voimakasta ärtymystä. Tuo sama ääni on toisille ihmisille täysin neutraali. Misofoniaa kutsutaan osuvasti myös korvaraivoksi, joskaan onneksi ihan raivoksi harvoin nämä reaktiot yltyvät. Useimmiten misofoonikko ymmärtää mielettömyytensä ja tajuaa olla tuuskahtamatta tuskaansa toisten päälle.
Joskus misofonia on käännetty myös ääniyliherkkyydeksi, joka varmaan sinänsä on kuvaava termi mutta sotkeutuu herkästi yleisesti temperamenttiinkin kytkeytyvään matalaan ärsykekynnykseen – pienimpään mahdolliseen ärsykkeeseen, joka on aistittavissa. Hän, jonka ärsykekynnys on matala, reagoi jo pienempään ärsykkeeseen ja siten keskivoimakkaat ärsykkeet voivat aiheuttaa jo paljonkin epämukavuutta. Matalan ärsykekynnyksen ja voimakkaat vasteet omaava ihminen voi siksi yleisesti kokea vaikeuksia esim. meluisassa ympäristössä1. Tällainen ei ole misofoniaa vaan misofoniassa on kyse reagoinnista yksittäiseen ääneen kohtuuttomalla voimalla.
Monet misofoonikot tunnistavat itsestään kummallisen ominaisuutensa mutta usein eivät osaa mainita sitä terapiassa olennaisena asiana omaa kokemusmaailmaansa vaan pitävät sitä yhtä olennaisena kuin lohjennutta kynttä. Siten misofonia usein tuleekin sattumalta puheeksi jonkin ihan muun asian yhteydessä. Misofoniaa liitetään artikkeleissa paljon neurofysiologiaan – siis aivojen toimintaan. On todettu poikkeuksellista leviävää aktivaatiota kuuloaivokuorelta mm. etuotsalohkossa heillä, joilla misofoniataipumusta on. Ilmiö on kuitenkin kiinnostava myös psykoterapian kannalta ja voivat tarjota olennaisia ikkunoita asiakkaan kokemus- ja elämismaailmaan.
Gestalt-teorialle käsitteellistettynä misofoniaan liittyy ainakin kaksi samaan aikaan esiintyvää tekijää. Ensinnäkin misofonia näyttäisi pääosin liittyvän etenkin toisten ihmisten tuottamiin ääniin ja mikä kiinnostavinta, tuo sama ääni jonkun toisen henkilön tuottamana ei herätä samaa reaktiota. Siis perheenjäsenen maiskutus voi olla miltei sietämätöntä, kun taas koulukaverin maiskutus vain huonotapaista ja pahannäköistä. Koska reaktio ei ole vain siis äänispesifi vaan äänen päästäjällä on usein myös väliä, herää väistämättä kiinnostus siitä, mitä misofoonikon ja äänen päästäjän suhteeseen liittyy. Kun tätä suhdetta lähtee tarkemmin terapiassa tutkimaan, törmää usein läpityöstämättömiin konflikteihin, joita Gestalt-terapiassa kutsutaan keskeneräisiksi kuvioiksi (ks. aiempi blogiteksti tästä aiheesta https://www.gty.fi/2021/10/01/ennakkoluulot-gestalt-nimi/). Esimerkiksi henkilö, joka ärtyi kohtuuttomasti puolisonsa liikaa sylkeä suussa pitävästä puhetyylistä,puhui muutoin ylistävästi puolisostaan. Hän soimasi ja häpesi tätä kohtuutonta reaktiota itsessään. Kun pysähdyimme tutkimaan tätä kokemusta syvemmin, alkoi hiljalleen paljastua koetun hyvä arjen alta rehevä kohtaamattomuuden, ohitetuksi tulemisen ja loukkausten viidakko. Tällaiset kokemukset jäävät helposti tiedostamatta, jos arki on tarpeeksi kiireistä ja uudet perunat maistuvia. Joskus vain korvaraivo on viitteenä, ettei kaikki ehkä olekaan kunnossa.
Toinen misofonisen ärtymyksen laukaiseva tekijä vaatii hieman yksinkertaistavaa taustoittamista. Gestalt-teoriassa yksilön itsesäätely pohjaa omien toiveiden ja tarpeiden täsmälliseen tunnistamiseen ja näiden riittävään tyydyttymiseen. Itsesäätely on jatkuvasti käynnissä ja se lähtee siis tarpeen virittymisestä. Kun viritymme tiettyyn tarpeeseen, pyrimme saattamaan tämän prosessin loppuun.
Misofoniakokemuksessa on hyvin usein mukana sen prosessin keskeytyminen, johon olemme juuri sillä hetkellä virittyneitä. Varmasti kaikille on tuttu tilanne, jossa on ajatellut viedä jonkin asian loppuun, kuten vaikkapa minä juuri nyt olen viemässä tätä kirjoitusta loppuun. Korvaraivo herää eloon juuri tällaisissa hetkissä, joissa joudumme keskeytetyiksi. Näistä hetkistä sikiää suuri osa läheisille tarpeettomista äyskimisestä ja siten misofonisista kohtauksistakin. Vika ei kuitenkaan ole ensisijaisesti keskeytyksessä vaikka niin yritämm ympäristöämme vakuuttaa, vaan kiukuttelijan kyvyttömyydessä joustaa omasta prosessista.
Paljastakaamme luultavasti absurdilta kuulostava ajatus PURK-KA-PAK-KAUK-SESTA. Stressaavuuteen taipuvainen lukiolainen painiskeli kognitiivisesti laajan matematiikan kanssa. Hän laski tunteja päivässä, oli tuskastunut ja tunsi aivojensa sulavan. Ja useampana iltana, keskellä sinikosiniderivaattavektoripermutaatioita, hammashygieniasta intoileva äiti katsoi parhaaksi huolehtia jälkikasvunsa purukalustosta: ”Kaksi tyynyä päivässä joka ruokailun jälkeen, onko sulla täysiä purkkapakkauksia vielä? Joko söit purkat?”.
Joskus käy niin, että molemmat edellä mainitut ehdot täyttyvät: henkilöiden välisessä suhteessa on keskeneräisyyksiä ja samaan aikaan oma (joustamaton) prosessi tulee keskeytetyksi. Silloin saatetaan saada nähdä varsinainen salamoinnin riemunäytelmä. Niin kävi nuorelle naiselle, joka puoliammattimaisen harrastuksensa vuoksi matkusti paljon ystävänsä kanssa. Häntä olisi monena hotelliaamuna ennen tositoimia nukuttanut mutta huonekaverin – muutoinkin huomaavaisuusvajeinen henkilö (=keskeneräisyys heidän suhteessaan) oli kaunistauduttava ennen kaurapuuroa voisilmällä. Herkkäuninen nainen ei saanut viedä lepoaan loppuun vaan kihisi irvihampaat tyynyliinaa vasten raivoaan kuunnellen, kun huulipuna hankaa puuterirasiaa.
Näiden ja monen muun ainutkertaisen tarinan kautta on tullut myös selväksi, että misofoniasta voi vapautua. Se edellyttää yksityiskohtaisemman tietoisuuden lisäämistä täsmällisemmin niihin erityisiin tilannetekijöihin, joissa ärtymys alkaa nousta. Erityistä huomiota on kiinnitettävä siten siihen suhteeseen, joka misofoniasta kärsivällä on äänten päästäjään.
Toisekseen on pyrittävä vankkuuteen ja joustavuuteen oman käynnissä olevan prosessin kanssa; on vahvistuttava niin, että häirittynäkin on kyvykäs viemään oman prosessin riittävästi loppuun tai joustavoiduttava niin, että sen voi keskeyttää ilman suurta tuskaa. Välimuoto – kyvyttömyys viedä loppuun ja samaan aikaan vaikeus irrottautua prosessista – johtavat raivoon. Tietenkin yleisellä hyvinvoinnilla ja ylikuormituksen hoidolla on myös suuri merkitys.
****************************
1Tämä matala ärsykekynnys näkyy elävästi monissa lapsissa, joiden tuntoaisti on monesti erittäin terävä niin, että kiristävät resorit, pesulaput, sukat ja märkä tuntuvat hyvin epämiellyttävältä. Joku on keksinyt määritellä sen aistiyliherkkyydeksi – siis määritellyt, että lapsi aistii liikaa. Kesällä pyöräillessämme Ahvenanmaalla yhdestä pyörästämme katkesi kumi juuri matkalla autolautalle. Pientä paniikkia pukkasi, ärräpäitäkin taisi pärähdellä myöhästymisen lautalta huoilestutti. Oli kiire löytää reikä sisäkumista, jotta sen voi paikata mutta en löytänyt vaikka kuinka läheltä katsoin. Lapseni katseli toimitusta etäämmältä, n. 1,5 metrin päästä. Hän kuuli puhjenneen renkaan reiän suhinan, paikansai näin suunnilleen suunnan ja lopulta näki neulan kärjen kokoisen reiän. Kutsin häntä tarkkanäköiseksi ja -kuuloiseksi, niin moni muukin tekisi. Mutta miksi sitten samalla tavalla terävä tunto-, kuulo- tai hajuaisti on yliherkkyyttä?