Sota vastaanotoillamme

Sota! Euroopassa! Hyökkääjänä Venäjä!

Siellä pommitetaan siviileitä!

Meidän yhteinen rajamme Venäjän kanssa on PITKÄ!

Somessa näkyy videoita käsittämättömän rohkeista siviileistä uhmaamassa Venäjän sotilaiden etenemistä. Lohduttomia videopätkiä pommitetuista asuinrakennuksista

Kuolemaa!

Tavallinen elämämme – kiireinen, iloinen, turhauttava, leppoisa, väsyttävä, onnellinen, kyllästyttävä, rutiininomainen – järkkyy käsittämättömällä tavalla. Näin voi meidän tavallisessa (ihanassa) elämässämme käydä. Suuri suru ukrainalaisten puolesta. Pelottaa ja raivostuttaa Venäjän johdon sotaisat valinnat ja käsittämättömät selitykset. Voiko näin todellakin käydä?

Ruuduilta voimme seurata raportteja, analyyseja, ennusteita, länsimaisten johtajien tapaamisia ja päätöksentekoja sekä noita videoita. Näemme myös sitä, miten meidän lähettämämme apu menee perille ja monet lapset ja aikuiset ovat saaneet hyvää hätäapua. Itkettää ja lämmittää. Myötäelämisen määrä on valtava ja auttamisen halu suuri.

Sanotaan, että meillä Suomessa ei juuri nyt ole uhkaa. Niinpä. Ei meille ole hyökätty, eikä ehkä hyökätäkään. Mutta uhan kokemus on silti täysin totta juuri nyt. Sota on tullut lähelle. Siihen suhtautuvat kaikki meidän lähellämme olevien maiden ja kaukaisempienkin maiden johtajat todella vakavasti, puhutaan puolustusyhteistyöstä monella tavalla. Elävät kuvat medioissa tekevät sodasta todella todellisen. Sitä on vaikea paeta. On helppo kuvitella, että näin voi käydä meilläkin.

”Meille ihmisille suhteet ovat tärkein voimavara.”

Artikkeleita siitä, miten aktiivinen toimiminen auttaa selviämään, löytyy nyt joka puolelta. Varaudutaan säilyviä ruokatarvikkeita hankkimalla, pakoreittejä miettimällä, mietitään omavaraisuuden vahvistamista, uusitaan passit, lämmitellään yhteyksiä Kanadassa asuviin tuttaviin. Tämä todellakin auttaa. Emme jää lamaantuneina, raskain mielin ruutujen vangeiksi tuijottamaan tyhjin katsein aina vain uusia kauhunäkymiä vajaan tuhannen kilometrin päästä. Traumaattisista tilanteista on opittu, että ne, jotka toimivat tilanteessa aktiivisesti tavalla tai toisella, selviävät varmimmin ilman traumatisoitumista. Myös tiedon hankkiminen toimii, kunhan muistaa, että elämä on muutakin kuin uutisten seuraamista. Hädän alaisten auttaminen auttaa myös auttajaa, monella eri tavalla.

Ympäristömme – elämän kenttämme – on yhtäkkiä muuttunut. Yritämme päästä selville siitä, mikä on tämä uusi maailmamme. Pyrimme löytämään järkeä, järjestystä ja hallinnan kokemusta. Kanssaihmiset ovat tärkeitä ja vaikuttavat, minä sinuun ja sinä minuun, halusin tai en. Meille ihmisille suhteet ovat tärkein voimavara. Voin vaikuttaa aktiivisesti tässä tilanteessa itseeni ja muihin olemalla läsnä toisten ihmisten kanssa. Välittäen, kuunnellen, jutellen, itkien ja nauraen, yhdessä. Tämä on itse asiassa todella tärkeää! Ehkäpä tärkeämpää kuin sen jo valmiiksi suunnitellun pakoreitin miettiminen yhä uudelleen. Olemme toisillemme todellisia ja jokainen meistä elää tässä samassa vaikeasti käsitettävässä tilanteessa. Toisen ihmisen kanssa oleminen, hänestä välittäminen ja hänen rakastaminen, hänelle hyvän toivominen. Asuipa tuo toinen samassa talossa tai Ukrainassa. Se vaikuttaa – se auttaa sekä minua että sinua!

Kuva: Mathias P.R. Reding/Pexels

Kirjoittanut: Anna-Kaisa Turpeinen

Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.