Kirjoittanut: TH, A-KT
Gestalt-psykoterapian tunnettuus Suomessa on heikko ja sen seurauksena törmäämme välillä mitä erikoisimpiin käsityksiin Gestalt-terapiasta. Tämän otsikon alla avaamme hieman yleisimpien hämmennystä aiheuttavien tekijöiden taustoja.
Työläs teoria
Gestalt-terapia on oikeastaan varsin yksinkertaista: tavoitteena tiedostamisen lisääminen. Ongelmana vain on se, että teoria on moniytiminen, jossa jokainen osa on yhteydessä toiseen ja samalla jokainen osa tarvitaan, jotta kokonaisuudesta voi tulla ehyt ja ymmärrettävä. Näennäinen yksinkertaisuus, tiedostamisen lisääminen, muuttuu monimutkaiseksi, kun aletaan määritellä tarkemmin tiedostamisalueita, näiden toimintoja sekä niitä tekniikoita ja taktiikoita, joilla tähän päämäärään pyritään.
Kyse ei siis missään nimessä ole siitä, että Gestalt-terapian teoria olisi ymmärrettävä vain niille, jotka ovat opiskelleet tämän koulukunnan mukaan ja siten tulleet sisäpiiriläisiksi. Teoria on ymmärrettävissä helpostikin, jos jaksaa käyttää aikaa tähän hetkosen. Samaan aikaan tämä kokoKyse ei siis missään nimessä ole siitä, että Gestalt-terapian teoria olisi ymmärrettävä vain niille, jotka ovat opiskelleet tämän koulukunnan mukaan ja siten tulleet sisäpiiriläisiksi. Teoria on ymmärrettävissä helpostikin, jos jaksaa käyttää aikaa tähän hetkosen. Samaan aikaan tämä kokonaisuus ei ole tiivistettävissä muutamiin iskulauseisiin. Suomessa tätä on yritetty mm. eri terapiakoulukuntia kuvaavissa kirjoissa, joista sanalla sanoen joistakin on vaikea edes tunnistaa kuvattua Gestalt-terapiaksi. Esiin on nostettu myös joitakin vanhoja ajatuksia 60-luvulta, jotka kuvaavat modernia Gestalt-terapiaa yhtä paljon kuin Freudin topografinen malli kuvaa nykypäivän psykoanalyysiä. Loputulemana on nähty otsikon kaltaisia absurdin kaventavia johtopäätöksiä; Gestalt-terapia soveltuu itsensä kehttämiseen muttei muuhun. Toki itsensä kehittäminenkin on tärkeää ja psykoterapiassa tapahtuvaa kasvua kai voidaan kutsua kehittymiseksikin. Kuitenkin esimerkiksi yhdistyksemme toiminnnan fokus on miltei puhtaasti kliinisessä psykoterapiatyössä, johon myös Gestalt-terapiaa koskeva tutkimusnäyttö on keskittynyt. Emme toki pane pahaksemme, jos psykoterapeuttisen hoidon ohessa joku kokee kehittyvänsä ihmisenäkin.
Vieras käsitteistö
Gestalt-terapian teorian kokonaisvaltaisuuden ohella myös Gestalt-terapian käsitteistö aiheuttaa harmaita hiuksia etenkin alan ammattilaisille. On kontaktirajaa, rajahäiriöitä (jotka eivät olekaan borderline-persoonallisuusäiriöitä), kuvio-taustasuhdetta, fenomenologiaa ja ties mitä muuta kummalliselta kuulostavaa. On hämmentävää, turhauttavaakin, olla vaikkapa psykologian maailmaan perehtynyt ja yht’äkkä törmätä liutaan käsitteitä, joita ei omalla ammatillisella yleissivistyneisyydellä ymmärräkään.
Uudet paradigmat
Osin vieraalta kuulostavan käsitteistön rinnalla hämmennystä ja vieroksuntaa ovat vuosikymmenten varrella aiheuttaneet radikaalit uudet näkökulmat, ehkäpä jopa paradigman muutokset. Muinaisen Piaget’n termein assimilaation ei riitä vaan Gestalt-terapian teoria sisältää paljon tarvetta akkomoida hänelle, joka on perinteisen psykologian ja psykiatrian näkökulmiin kouluttautunut.
Eräs tällainen rajoja rikkova ja aluksi yllättävä näkökulma on ollut voimakas painotus suhteisuuden korostamiseen. Gestalt-terapian näkökulmasta meihin vaikuttaa joka hetki valtava määrä ulkoisia tekijöitä, joiden vaikutuspiirissä aktiivisesti ohjaamme itsesäätelyämme. Kyse ei siis ole vain siitä, että ympäristö vaikuttaa meihin vaan me olemme osa ympäristöä. Siten voidaksemme ymmärtää omaa tai jonkun toisen elämismaailmaa, emme voi tarkastella hänen intrapsyykkisiä kokemuksiaan, vaikkapa masennusta, ahdistusta tms. irrallaan maailmasta vaan mitä tahansa kokemusta on tarkasteltava aina taustaa tai kontekstia vasten. Vaikka kontekstuaalisuuden käsite on osa peruspsykologiaa ja varmasti kuuluu jo monien yleissivistykseen, on Gestalt-terapian melko pitkälle viety suhteisuuden painotus ollut vaikeaa joillekin tahoille ymmärtää. Varmuudeksi mainittakoon, että tästä ympäristön ja yksilön välisen suhteen painottamisesta huolimatta Gestalt-terpaiassa painotetaan erityisen paljon myös yksilön oman vastuun ottamista omasta elämästään.
Toinen hämmennystä herättävä näkökulma on holistinen ihmiskäsitys, joka ulottuu yli perinteisen kehon ja mielen yhteyden pohdiskelun. Se sisältää aidosti kaiken sen, mitä inhimilliseen kokemukseen voi liittyä; mm. mielikuvat, ajatukset, aistimukset, motoriikka, tunteet, fantasiat jne. Tämän inhimillisen kokemusmaailman merkityksen ymmärtäminen ei onnistu pelkästään teorian kautta. Teorian rinnalla on myös itse antauduttava kokemaan voidakseen ymmärtää kokemuksellisuuden psykologisen tärkeyden yleisemminkin ihmisille. Kliininen psykologia ja psykiatria puolestaan painottaa voimakkaasti ajattelua, rationaalisuutta ja syy-seuraussuhteita. Siten mm. kehollisuus ja kokemuksellisuus tietoisena toimintona on suurelle osalle alan toimijoita varsin vieras maailma. Ja koska psyykkinen pahoinvointi on kokonaisen ihmisen kokemuksellinen tila, muodostaa tämä kliininen hoitokäytäntö varsinaisen paradoksin. Miten voi tavoittaa ja siten auttaa ihmistä hänen pahoinvoinnin kokemuksessaan pyrkimättä ymmärtämään hänen kokemustaan?
Kolmas hämmennystä herättävä teorian osa on paradoksaalinen muutos, joka on yksi niistä teoreettisista lähtökohdista, joiden kautta Gestalt-terapiassa pyritään saadan suotuisia muutoksia ihmisen elämässä aikaan. Pardoksaalisen muutoksen perusajatuksena on, että muutos tapahtuu kun suostumme olemaan sitä, mitä olemme, sen sijaan, että yritämme muuttaa itsemme toiseksi. Saattaa kuulostaa korkealentoiselta, mutta ilmiö on todellisuudessa varsin arkinen. Kun joku menettää läheisensä kuolemalle, hän ei voi mitenkään pelastautua surulta ja tuskalta. Toki yksittäisenä hetkenä jokin itsensä rauhoittamisen tekniikka voi auttaa tai hän voi tehdä jotakin mukavaa, joka hetkeksi siirtää ajatukset toisaalle. Nämä ovat arvokkaita selviytymiskeinoja. Mutta loppujen lopuksi surusta voi kuitenkin päästä eroon vasta, kun mahdollistuu heittäytyä surun syleilyyn ja elää tämä tuska läpi riittävällä itsestä tai toisista kumpuavalla tuella. Tämän mahdollistuttua, ajan kanssa, jokin päivä hän voi taas aidosti löytää rauhan ja alkaa kokea elämän mielekkääksi. Tämä sama periaate, joka on ilmeinen kriiseissä, pätee myös arkisemmissa ja lievemmissä hankaluuksissa, mitä elämä vastaan heittää
Huolimatta teorian moninäkökulmaisuudesta sekä jokseenkin vierailta kuulostavista käsitteistä, on Gestalt terapiamuotona hyvinkin selkeä. Siinä ei pyritä löytämään hienolta kuulostavia tulkintoja kokemuksille ja toiminnalle. Pikemminkin seurataan ja tutkitaan yhdessä asiakkaana olevan ihmisen kanssa sitä, mikä on sillä hetkellä esillä ja tutkittavissa hänen olemisessaan ja sillä tavoin löydetään ymmärrystä sekä työstetään sitä, mikä on jäänyt kohtaamista vaille – lisätään tiedostamista. Tämä toki vaatii ensin oman kokemuksensa tutkimista ja irrottautumista tietämisen vaateesta.
Ja kuten jo edellä todettiin, kyllä Gestalt-psykoterapia sopii myös itsensä kehittämiseen. Se ei kuitenkaan ole ainoa, eikä merkittävin Gestalt-psykoterapian ”käyttöaihe”. Kliinisessä psykoterapiassa Gestalt on nimenomaan kokonaisvaltaisena (holistisuus), suhteisiin painottuvana sekä kokemusten todellisuutta kohtaavana terapeuttisena viitekehyksenä ihmisen integroitumista edistävä. Integroituminen – ehyeksi kokonaisuudeksi tuleminen – taas on yleisemmin kliinisessä psykologiassa ymmärrettyjä tärkeitä toipumista edistäviä tavoitteita, erityisesti vakavampien psyykkisten haasteiden kohdalla.
Kirjoittanut: TH, A-KT