Gestalt-croquis: Yrjö Säävälä

Kuvataiteessa croquis on nopeasti, usein muutamissa minuuteissa tehty luonnos vaikkapa ihmismallista. Keksimme kokeilla Gestalt-croquista. Säännöt ovat yksinkertaiset: kirjoita omasta näkökulmastasi siitä, mitä on Gestalt-terapia. Kirjoitus on tehtävä ripeästi yhdeltä istumalta, sen enempiä miettimättä. Lähteitä ei saa käyttää eikä lopputulosta editoida. Tällainen siitä tuli.

”Onko kysymykseen sellaista vastausta, mikä piirtää rajan sisäpuolelle ja ulkopuolelle jäävien ilmiöiden ja käsitysten välille ? Tiettyjen arvojen ja periaatteiden sisällä Gestalt-terapia ilmenee ainutkertaisissa kohtaamisissa ainutkertaisten ihmisten kohtaamisina. Tämä tarkoittaa, että sellaista mitään teknisesti ottaen tarkkarajaista ei voi osoittaa Gestalt-terapiasta. Oikeastaan yhtä tarkkarajaista Gestalt-terapiaa ei voi olla olemassakaan.

Terapiaprosessit tiettyjen henkilöiden kokemina ovat hyvin yksilöllisiä, koska hekin ovat. Terapiaprossessit muistuttavat toisiaan, koska niin ihmisetkin tekevät. Samat arvot, periaatteet ja käytännöt voivat toteutua muidenkin terapiasuuntausten kohtaamisissa.

Gestalt-terapiassa tietynlainen suhde tietämiseen, itseen, toiseen ja kokemiseen ylipäätään on leimallista. Se on aistittavissa tapahtuman luontevuutena, läpinäkyvyytenä ja ihmisten tasa-arvoisuutena. Tiedostamisen (tajuisuuden) kokemuksellinen laatu ja muistiin ja älylliseen prosessiin perustuvan käsittämisen ero tulee vähitellen näkyväksi. Molempia tarvitaan, mutta kiinnostunut ja eläytyvä läsnäolo avaa osallisuuden ilmenevään. Älyllinen tarkastelu muistuttaa perinteistä teatterikokemusta. Katsoja seuraa tilannetta pimeästä katsomosta käsin. Kaipaus osallistumiseen on olemassa.

Opiskelijalle polku Gestalt-terapiaan on ollut suuri käännös tiedon hankkimisen suuresta urakasta kokemukselliseen ja hereilläoloon pyrkivään osallisuuteen kohtaamisissa. Tietäminen ja muistaminen ovat antaneet työkaluja ongelmanratkaisuja varten, apua toimintaroolien rakentamisessa, kartan luomisessa yhteisestä todellisuudestamme. (Kuten tämä kirjoituskin – toivottavasti.) Lopulta kuitenkin sellainen ymmärtäminen, joka nousee mukanaolon myötä, on ollut avartavinta ja eheyttävintä.

Lupa olla oma itsensä, lupa kokea tunteita omana itsenään, lupa olla vilpitön, lupa myötätuntoon, lupa mennä niin lähelle toisen henkilökohtaista kokemusmaailmaa kuin hän sallii – tuo kuulostaa itsestään selvältä. Kuitenkin asenne ja kokemus, että saan olla luova ja aktiivinen osa kohtaamista, tilaa ja hetkeä, siinä määrin kuin voin, on merkinnyt henkilökohtaisen tieteellisen maailmankuvan käännöstä.

Vanhassa eurooppalaisessa maailmankuvassa aurinko kiersi maata rytmittäen elämää maan päällä. Tuossa maailmassa kaikki oli jo luotu ja ennalta tiedetty. Oli verrattain vaarallista kyseenalaistaa tuota vallitsevaa käsitystä. Tietäminen oli vallan rakenne.

Myöhemmin jotkut uskalikot tajusivat ja sanoivat ääneen, että maa kiertää aurinkoa eikä toisin päin. Maa- eli itsekeskeinen maailmanselitys mureni, mikä alensi meidät kosmisen hoijakan kyytiläisiksi. Silti avaruus tuntui olevan tuolla ja me täällä tarkastelemassa kaukaisia ihmeitä. (Tajunnallisia olentoja melko varmasti ei ole missään muussa avaruuden kolkassa!)

Johdonmukainen kehitys suhtautumisessa oli, että me todellakin olemme avaruudessa. Kierrämme kolmannen planeetan, auringosta käsin laskettuna, mukana.

Vielä eteenpäin mennessä ajattelun hyppäyksen seurauksena käsitimme, että OLEMME tätä käsillä olevaa avaruutta. Kaikkeutta, kaikkialla olevaa ajatellaan kenttänä, minkä vuorovaikutuksellisia osia tässä kokonaisuudessa olemme. Vielä ymmärrettiin, että koska olemme osa tätä todellisuutta, sen tutkiminen on myös osallisuutta ja aina vaikuttaa sekä tutkijaan että tutkittavaan todellisuuden osaan.

Yksinkertaistaen psykoterapian perinteinen maailma on kautta aikojen löytynyt yhdestä huoneesta, missä asioista perillä oleva auttaja ja autettava ongelmineen ovat. Tässä huoneessa näyttäytyvät statuserot, tietämisen valta ja vaikuttamisen yksisuuntaisuus. On lähdetty tunnistamaan kärsimys ja antamaan sille kertyneen tiedon pohjalta nimi. Hoitaminen on siten tullut mahdolliseksi. Samaan aikaan on ollut mahdollista huomata jotain vaikuttavaa ilmenevän.

Kekseliäisyys, luovuus ja elävä vuorovaikutus henkilöiden elävässä yhteydessä puhuttelee. Sen sijaan, että puhuttaisiin jostain, puhutaankin toisillemme. Tutkimme asioita yhdessä sen sijaan, että jokin osa henkilön kokemusta on toisen, auktoriteetin, tutkimuksen alla.

Toden totta: Olemme saman tilanteen, hetken, vuorovaikutuksen osia tässä kokonaisuudessa. Kivulle, ongelmalle, alkaa tulla esiin taustaa. Onnelle ja lämmöllekin alkaa tulla taustaa. Katse alkaa tarkemmin nähdä elävien henkilöiden ympäristöä. Oma kokemus vahvistuu, että olen osa yhteistä todellisuutta. Voin ottaa kokemukseni, elämykseni puheeksi niinkuin hänkin. Sen sijaan amatillinen statukseni ja jäykistynyt käsitys itsestäni asettaa minut kuin hillittyyn ja arvokkaan teatteriesityksen parvelle katsojaksi.

Terapeuttinen kohtaaminen koskee meitä molempia tässä jaetussa maailmassamme ja heräämisessämme. Ymmärryksen, tieteellisen vaikuttavan tiedon, kannalta siis uteliaasta, kunnioittavasta mukanaolosta on tullut merkittävä tapa mennä eteenpäin. Gestalt-terapian väliä pitävä (ei välinpitämätön) asenne on vapauttanut antamalla luvan innostukseen, luovuuteen ja käsitykseen, että ihmisenä kyllä riitän näihin haasteisiin.

Kääntyminen tietämisen vaivoista mukana ja hereillä olemisen pyrkimykseen ei tehnytkään työstä ja elämästä helppoa. Sen on korvannut monin kerroin mukanaolemiseen, elämässäoloon kuuluvat suolaiset, katkerat ja makeat maut. Gestalt-terapian arvot johtavat tieteellisen lähestymistavan muutoksen lisäksi poliittiseen ja sosiokulttuurisen ajattelun muutokseen. Tarvitsemme erillisyyttä purkavaa, tasa-arvoista, kiinnostunutta ja arvostavaa psykoterapian sekä ihmisten hyvinvoinnin käytäntöä.”

Kategoria(t): Blogi Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.